Minun on vaikea vain istua paikallani ja ajatella. Jos haluan ajatella tai edes vain puhua puhelimessa, minä raapustelen: sanoja, piirroksia, kuvioita, listoja... Mutta jos istahdan paikalleni ja en tee mitään, alan hakea silmilläni luettavaa tekstiä. Aamiaispöydässä luin teini-iässä maitotölkkiä tai muropakettia, koska äiti ei antanut tuoda kirjoja pöytään. Niinä päivinä, joina koulu alkoi äidin töihinlähtöä myöhemmin, toin sen kirjan pöytään ja yleensä unohduin lukemaan ja myöhästyin. Koska äiti ei halunnut tai jaksanut lukea satuja, niin hän opetti minut lukemaan neljävuotiaana. Velipoika taas oppi ihan opettamatta vielä nuorempana.
Ensin luin lastenkirjoja ja sarjakuvia, sitten nuorten seikkailukirjoja ja sainkin aika nopeasti kiinni kahdeksan vuotta vanhemman veljeni. En kauheasti huolestunut, jos en jotain kirjaa ihan ymmärtänyt, irtonaiset palaset loksahtelivat paikoilleen taas muita kirjoja lukemalla. Jo kodin kirjahyllyissä oli paljon hyviä kirjoja ja kirjastossa hiivin aika varhaisessa vaiheessa aikuisten osastolle.
Muutamaa hassua poikkeusta lukuunottamatta en osaa jättää kirjaa kesken. Hammasta purren luen loppuun asti toki pikalukien ja sivuja harppoen. Lojuva lehti on pakko vähintäänkin selata läpi, jonkun toisen kesken oleva kirja pitää varastaa. Ja jos kirja olisi pakko lukea, sitä ei edes aloiteta. Olen koulussa useammankin kirjallisuusanalyysin kirjoittanut kirjasta, jota en ole edes avannut, vieläpä hyvillä arvosanoilla. Koulun jälkeen hyvällä mielellä kyllä lukenut nekin.
Siinä tulee hyväksi, mitä tekee. Olen todella nopea lukija, mutta vain suomeksi ja olen herkkä tyyliseikoille, kirjoitusvirheille ja vielä haluan nopeasti luettavat kirjat isolla, ystävällisellä fontilla. Kaikkia kirjoja en edes halua lukea nopeasti. Vaikuttavia ajatuksia sisältävät ja mielenmyllerrystä aiheuttavat kirjat pitää lukea hitaasti nauttien.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti