sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Nautinnon maksimointia

Ruoasta voi nauttia kolmella tapaa: Syö hyvinlaitettua, kauniistitarjoiltua ja herkullista uusia makuja etsien. On syömättä niin pitkään, että kaikki syöty on taivaallista. Ylensyö melkein kipeäksi asti.

Valitsen useinmiten ensimmäisen tava, siis muistaessani syödä. Muistamiseen auttaa muiden ihmisten olemassaolo, he kertovat milloin on nälkä. Minulta kun tuo näläntunne puuttuu, ja kellosta ei aina muista tarkistaa joko olisi aika.

Hyvät perusainekset, mahdollisimman vähän käsittelyä, ja itsemurskattuja mausteita. Varataan kaappiin viikon edestä ruokaa, jotta ei tarvitse kiireellä lähteä kauppaan. Kaupassa käydään keskellä viikkoa sen ollessa ruuhkatonta. Ostetaan jotain helppoa ja nopeata, jotain hetilaitettavaa ja jotain ajan kanssa muhivaa. Tehdään useampi ruoka kun on siihen aikaa ja syödään hyvässä seurassa, kun muistetaan. Eikä liian usein kuunnella miten vehnä ja voi viettelevästi kuiskailevat. Ruisleipä on parasta.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Ajattelen ihan totta muutakin!

Kovin monta kertaa olen kirjoittanut suhteista ja romantiikasta, jopa rakkaudesta. Nyt saa riittää. Olen tyytyväinen, koska sain rakastua ja palaan asiaan, jos asiantila muuttuu.