Onnellisen lapsuuden salaisuus

Lapsuus oli enimmäkseen kivaa aikaa. En ollut ruoan suhteen nirso, joten taisteluita ei tullut lautasten tyhjentämisestä. Olin hymyileväinen ja iloinen, aikuiten mieleen pikkuvanhana ja näsäviisaana. Toisten lasten mieleen siksi, että minusta oli tärkeää, että jos minulla oli karkkia, siitä jaettiin muillekin. Olin aina ilolla lähdössä kauppaan, asioille, sukulaisiin ja osasin istua käskettäessä paikoillani ja vain katsella ympärilleni. Tällaisia epämääräisä tapahtumamuistoja minulla on jo siltä ajalta kun vielä asuimme Helsingissä. Muistan minua ja veljeäni hoitaneen nuoren tytön ja joitain yhdessä leikittyjä leikkejä. Joitain vahvasti pelottavia asioita, kuten lehmän näkemisen mummolassa tai miten kotipihalla putosin naamalleni kuralätäkköön, ja miten vahtimassa ollut isoveljeni yritti saada minut lopettamaan parkumista.

Ollessani kaksivuotias muutimme Tampereelle. Äiti kävi vielä Helsingissä töissä ja isä oli enimmäkseen Tampereella. Hoitotäti ensimmäiseksi vuodeksi löytyi samasta talosta ja oli niin kiva, etten kaivannut leikkikavereita. Täti muutti melko pian pois, mutta toisessa rapussa taas oli perhepäivähoitaja, jonka ryhmään mahtui. Näiden lasten kanssa olin viidenteen ikävuoteen asti, kunnes taas vaihdoimme asuntoa ja uuden talon alakerrasta löytyi kotiäiti, joka otti hoitoonsa. En muista muiden hoitolasten nimiä, mutta muistan asiat, joita he tekivät ja leikit joita leikittiin.

En koskaan erottanut ihmisiä toisitaan, vaan aina luin muista ihmisistä miten heihin pitäisi suhtautua. Äidillä esimerkiksi oli 10 sisarusta ja osalla lapsia, osalla ei. Olin hämmentävän vanha ennekuin opin tunnistamaan kuka on sukulainen ja kuka on vain tuttava. Olin siis kiltin ystävällinen kaikille varmuuden vuoksi.

Mummolassa alun lehmäkauhuni muuttui eläintenhoitoinnostukseksi ja opin mielestäni hyväksi eläintenkäsittelijäksi.

Eli kaiken kaikkiaan vietin oikein onnellisen tasapainoisen lapsuuden rakastettuna, erityisenä ylpeyden aiheena vanhemmilleni, että pärjäsin ikäistäni paremmin erilaisissa älyä vaativissa päättelytehtävissä. Vastapainoksi tälle idyllille nuoruusvuodet sitten olivatkin aika painajaista.