Kylmätyön kylmä logiikka

Taito tehdä työtä talvella on katoamassa. Katson kauhuissani miten nuori polvi viuhtoo kaupunkien kaduilla farkuissa, lyhyissä kalsareissa ja puuvillaisissa sukissa. Sellaisella varustuksella juuri ja juuri selviää tavaratalon ovelta toiselle pienen lämmittelyhetken ajaksi.

Ennenvanhaan pärjättiin sillä mitä oli ja ne metsäkeikat hevosella olivat sekä eläin- että miehenrääkkäystä.

Kylmä jäykistää lihakset eli työhön käytettävissä oleva voima on pienempi ja loukkaantumisen riskit ovat suuremmat. Tuuli kuivaa ihoa ja nestetarve on kovalla pakkasella suurempi, kuten myös ravinnon kulutus. Osa ruoasta kuluu suoraan peruslämmön ylläpitoon. Taukojen aikana ruumiin tankkauksen lisäksi annetaan elimistön levätä, nautitaan kuumaa, joka lämmittää sisältä ja tarvittaessa vaihdetaan kuiviin sukkiin, pipoihin ja käsineisiin. Ja työtä muistetaan tehdä leppoisampaan tahtiin, talvi oikeasti tappaa ja se on vahvempi kuin väkevämpikään mies.

Ja puuvilla tappaa. Oikea pukeutuminen oli ennenvanhaan villaa ja sitä parempaa materiaalia ei juuri muutenkaan ole, se on vain märkänä kovin raskasta ja lisää työn rasittavuutta. Keinokuiduituisten vaatteiden idea on viedä hiki pois iholta eli paljon ohuita kerroksia ja ilmaa väliin. Ensimmäisen talvisen työpäiväni aloitin laittamalla ohuen lämpökerraston, joka imee hikeä kuin janoinen kameli vettä, mutta jonka päällä on kokoa suurempana samanlainen kerrasto ja sen päällä taas samanlainen kerrasto ja sen päällä taas samankokoinen. Alin asu siis kokoa M ja kerroksia kokoon XXL asti. Sitten vasta laitan ulkovaatteet päälle; toppahousut ja norjalaisen villapaidan. Jos tuulee, niin sitten vielä ehkä ohuen kuoritakin.

Keittämällä uudelleen ladattavat lämmittimet tekevät seisoskelusta ulkosalla nautinnon. Pari sellaista kenkiin, tumppuihin ja kissa povitaskuun ja elämä on pullaa, vaikka pakkasta olisi alle -20.

Fantsua fantsua

Hyvä kirja ei ole välttämättä viihdyttävä, eikä viihdyttävä kirja välttämättä hyvä. Olen lukenut viihtyäkseni Robin Hobbin trilogiat The Farseer, The Liveship trader,The tawny man ja the Soldier son-trilogian ensimmäisen osan. Ensimmäinen kirja lupaa uuden maailman ja hienon kattauksen, mutta tarinat eivät tämän jälkeen ole kuin suoraviivaista kerrontaa. Onko minusta tullut jo liian vaativa?

Ei koskaan, ei, pidä sanoa ei.

"Viimeistään edellä mainitut edistysaskeleet ovat osoittaneet, että migreeni ei ole “pelkkä päänsärky, johon lääkkeet eivät tehoa ja joka on vain kärsittävä läpi”. Migreeni on nykykäsityksen mukaan keskushermoston ja aivorungon sairaus, joka on pääosin perinnöllinen, ja jota voidaan hoitaa täsmällisesti jo nykyisinkin käytössä olevilla keinoilla."
Tutkimus tuo apua migreenipotilaan kärsimykseen, erikoislääkäri Mikko Kallela, 2004

Minulla on ollut pahoja, useintoistuvia migreenikohtauksia 5-vuotiaasta lähtien. Olen oppinut elämään melkein jatkuvan pahoinvoinnin, säryn ja näkö- ja ajatushäiriöiden kanssa. Ylistän lääketieteen kehitystä, joka näiden 33 vuoden aikana on vaihtanut hoidon särkylääkkeistä ja torajyvästä triptaanien käyttöön. Estolääkitykseen ei ole tullut samanlaista mullistusta, mutta yleensä toimivia konsteja ovat yhä esim. beta-salpaajat ja stressitön elämä. Niiden pettäessä on vielä kokeiltavana epilepsialääkkeet.

Minullekin niitä on tarjottu jo vuosia sitten, mutta kieltäydyin, koska sivuvaikutukset ovat huomattavan ikäviä. Tänä syksynä muutin mieltäni ja olen nyt viikon ajan syönyt lamotrigiinia. Epilepsian ja migreenin eston lisäksi sillä hoidetaan kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennusvaiheita ja onpa joissain tutkimuksissa todettu skitsofreenikoiden vainoharhojen ja hallusinaatioiden vähenevän. Ja miten ironista; isä on tutkinut GABA:a niin kauan kuin muistan ja eipä ole tullut asiasta puhetta.

Elämän huvipuistossa

Tajusin juuri, että olen ajatellut väärää laitetta oman elämäni kuvaajaksi. Mielessäni on ollut puurakenteinen vuoristorata, samanlainen kuin Helsingissä Linnanmäellä. Siinä elämä on nousuja ja laskuja ja rutisten eteenpäinmenemistä ja osalla matkaa pimeän tunnelin seinäraoista vilkkuu valoa. Paljon parempi laite olisi paikallaan keinuva viikinkilaiva, jollaissa olen käynyt sekä Tampereen Särkänniemessä että Tukholman Gröna Lundissa. Huikaiseva heilahdus vapaan pudotuksen tunteen kanssa ja sama toisinpäin, uudestaan ja uudestaann kiihdyttimien lisätessä vauhtia. Yläasennossa ja pudotuksen alussa silmissä mustuu. Sitten hetkim melkein rauhallista vapaata keinumista ja sitten jarrut alkavat ottaa kiinni pysähdyttäen laitteen. Aika nousta pois.

Harrastimme teineinä rannekelipuilla uusintamatkoja samassa laitteessa, jos jonoa ei ollut. Kuinkahan kauan tätä yhtä pitkää huikaistunutta kiljahdusta jaksaa?

Tulossa Tulosvaroitus?

Pörssiyritysten pitää ilmoittaa etukäteen miten menee. Annetaan tulosvaroitus, jos yrityksen menestystä kuvaavat luvut tai taloudellinen asema on kehittynyt arvioitua huonommin tai paremmin.

Minun siis tässä omaa ihmiseksikasvamisen yritystä tutkiskellessani ja tunnuslukuja katsellessani pitää varoittaa, että menee hyvin ja menee hyvin huonosti, Paljon asioita menossa samanaikaisesti.
Onneksi osa niistä hyvin huonoista asioista on kivaa,

Tunnustuksia

Minulla on pieni, sosiaalisesti melkein hyväksyttävä pahe. Vähän kuin kahvinjuonti eli sitä kehtaa harrastaa seurassa ja ei tee mieli yliannostella. Sillä on vain kovin vahvat vieroitusoireet. Kaksi päivää ilman ja alkaa olla levoton olo, sitten seuraa parissa päivässä jo lievää ahdistusta ja mistään korvikkeista ei ole apua. Ei edes tee mieli kokeilla kuinka pitkään pystyisi olemaan ilman.

Ennen olin vain kahvista riippuvainen.

Monivalintakysymyksiä

Olen pitkin aikaa pyrkinyt kieltäytymään kysyttäessä parisuhdeneuvoja. Olen niin huono niissä. Monisuhdeneuvojaksi voisin ruveta. Ei ole meillä romantikoilla helppoa.

Kirjan koskettama

Hyvä kirjailija tekee hyvän kirjan vaikka asian vierestä. Jotkin tarinat ovat niin väkeviä, että ne eivät tarvitse kertojaa. Hyvä kirjailija ja väkevä tarina myllertävät syvältä ja perusteellisesti. Ishmael Beah "Leikin loppu: lapsisotilaan muistelmat" on vaivannut minua nyt päiväkausia.

Onni on ...

Se mitä minulla on nyt, tämä hetki ja nämä haaveet. Kiitos, että olet olemassa.

Perseidien tuijottelua

Moninkertaistin näkemieni tähdenlentojen määrän kerralla. Tänä yönä oli maksimi, vähenevässä määrin jatkoa elokuun lopuille.

Syyttä kyynisyyttä

Väsyneenä unileluni on sinun vanha tyynyliinasi; sen tuoksunkin joudun jo itse kuvittelemaan. Kaipuullekin on antaa määrä ja mitta, niin paljon sain ja silti paitsi jäin.

Vai olisiko tämä pitänyt julkaista kirjoitusharjoitusten puolella?

Huonotkin päivät talteen

Kun on kivaa, on kiva kirjoittaa. Aina ei ole kivaa ja siis juuri nyt on kaikkea muuta kuin kivaa. Elämä on sitä itseään, kuumaa ja höyryävää, ja kaveritkin ymmärtävät ihan väärin, jos edes yrittävät ymmärtää.

Olen oman pääni kanssa pärjännyt 24 vuotta. Tein itse 14-vuotiaana diagnoosin masennuksesta, hoidin sitä ja pidin itseäni niskasta kiinni ja tein elämän koreografiaa muiden liikkeitä matkien. Kirjoitin tavallista nuorempana, sain useammankin opiskelupaikan ja olin töissä. Lääkäriin menin vasta 30-vuotiaana, kun työuupumus iski. Silleen, että tauti on varmasti kroonistunut ja sen kanssa pitää sitten sitkeillä loppuelämäkin. Ei mitään uutta, sitähän tässä on kohta 10 vuotta tehty. Välillä lääkityksen kanssa ja välillä ilman. Turvaverkkoja ja -suunnitelmia on jokaisen elämänalan hallitsemiseksi.

Rutiineja vihaavalle ihmiselle aikataulutettu elämä on myrkkyä. Onneksi pidän itsestäni ja oma pääni on sellaisenaan ihan hauskaa viihdykettä. Ne muut ihmiset ovat se ongelma yrittäessään muuttaa minua.

Ja yhä vielä pidän ihmisistä ja varsinkin niistä kullanarvoisista olkapäistä, joita vasten saa nojata ja niistä käsistä, jotka ovat olleet ja ovat apuna.

Mitä sitä onkaan tullut tehtyä?

Elämän absurdius iski taas: eläinlääkäri tenttaa minua irc-keskustelussa termeistä ja tekniikoista vuosien takaisesta koe-eläimen operoinnista ja samanaikaisesti lääkäri haukkuu minua puhelimessa automekaanikontaidoista. Se auto muuten käynnistyi.

viidaton laki

Mikään ei ole niin veristä eloonjäämistaistelua kuin pienen keskisuuren yliopiston köytävillä. Kuka tuntee kenet, kuka kuuluu kenenkin sukuun ja kenen kieli tekee palveluksen kenellekin. Ja sivistyneesti asiasta ei puhuta. Pelottavalta tuntuu, että yritysmaailma, jossa taistelu on sentään ollut avointa, on työntymässä samoille apajille. Kumpi valtakulttuuri voittaa?

Hyvin vai pahoin tein?

Ystäväni on etsimässä itseään. Annoin hänelle luettavaksi kirjan Virtahepo olohuoneessa, jonka on kirjoittanut Tommy Helsten. Alan klassikko viime vuosituhannelta, joka toi mukanaan läheisriippuvuuden kaikkialle.

Sen lukeminen todennäköisesti auttaa, mutta lukeminen myös auttaa välttämään vastuun: olen tällainen, koska minun vanhempani minut tällaiseksi loivat. Sitten voikin elää onnellisena elämänsä loppuun vanhempiaan vihaten. Paitsi, että. Kasvaminen ihmisenä jatkuu koko ajan ja "Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellista lapsuutta" kuten Ben Furman nimesi oman kirjansa.

Unohtamatta sitä, että asioiden omaksuminen ja ymmärtäminen vie aikaa. Ihmisen mielen ja persoonallisuuden kehitys on kiehtovaa.

Arjen ääniä - Ukostaa

Välädys, tärähdys ja itkevä maa. Lähikallio syö salamaa.

Hullu kirja hulluudesta

Luin eilen kirjan Madness, kirjoittanut Marya Hornbacher. Jos tuttavapiirissä on kestämättömiä ihmisiä tai kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sairastuneita, kannattaa lukea. Muistin 80-luvun jupit, 90-luvun it-kuplan ja monta vastaantullutta ihmistä. Tunnen ilmiön taas keräävän kierroksia, yleinen mielipide kovenee ja potee jonkinasteista suorittamisen maniaa.

Kuoleman haju

Vanha koiramme sai viikko sitten lauantaina kohtauksen ja eläinlääkäri pisti sen ikiuneen seuraavana tiistaina. Ikää oli 12 vuotta ja se on jättirodun edustaja eli koiraksi kohtuullisen vanha.

Jo lauantaina illalla haistoin koirassa kuoleman hajun ja sanoin, että en odota sen elävän yön yli. Onneksi olin väärässä ja koira sai hellyyttä muutaman lisäpäivän. Tämän saman hajun olen haistanut kissassa, jonka sydän ei kestänyt enää kuljetusta eläinlääkärille ja vanhoissa, mykoplasmaa sairastavissa rotissani ennen viimeistä matkaa eläinlääkärille. Myös huonosti pentujaan hoitaneen kissaemon poikasista paria kannoin kaulapussisaa ja lisäruokin. Eräänä yönä heräsin toisen haistessa juuri tältä ja se vaipuikin nopeasti koomaan, kouristeli ja kuoli.

Olisi kiva tietää, onko muilla tällaisia havaintoja.

Ei enää päivääkään kesään!

Maanantaina tallista löytyi pääskysiä. Viime kesänä oli neljä pesällistä ja pesien loppukesästä lentoharjoitukset sujuivat mallikkaasti sisätiloissa.

Katkeaa se kamelin selkäkin

Vääsy... Olen sinnitellyt särkylääkettä ja lihasrelaksantteja käyttäen viimeiset puolitoista vuotta, ja nyt särkee ihan koko ajan ihan joka paikkaa. Huhtikuussa lääkäri antoi sairaslomaa, jota en malttanut pitää, ja toukokuussa sitä jatkettiin. Nyt on pakko pitää. Onneksi on paljon ihania ihmisiä, jotka auttavat. Kuntoutuksen jälkeen katsoo monellako hevosella jaksaa jatkaa.

Syitä miksi ei kannata liittyä Mensaan IV

Mikä muu yhdistää älykkyytensä mittauttavia kuin kilpailuvietti ja halu olla muita parempi?

Älykäs selviää tilanteista, joihin viisas ei joudu

Olen hidas ajattelija. Teen kyllä nopeita huomioita ja päätän intuitiolla, mutta tiedän, että tärkeät asiat pitää istua ajan kanssa jäsentämään. Uusien asioiden oppiminen hyvin kirjoitettuina ja jäsennettyinä kokonaisuuksina tapahtuu samantien. Irtotiedon keräily werkosta, mahdollisesti ristiriitaisista lähteistä ja osin kuultuna tai keskusteltuna vaatii enemmän työtä. Itselle pitää selvittää alusta lähtien, että tietää miten Asiat Ovat.

Selvisin peruskoulusta ja lukiosta juurikaan tarvitsematta jäsentelyä, vaikka koulukirjat olivat hyvin sirpaleisesti kirjoitettuja ja opetusta olin paitsi monen eri syyn takia. Oikeassa elämässä niiden vaikeiden taitojen kanssa kylläkin, ja siellä kasvatuspuolella oli toivomisen varaa. Äiti vain totesi tilanteen, että velipoika viisaana ei joudu niihin tilanteisiin, joista minä älykkäänä selviän.

Onneksi elämä opettaa ja aina oppii lisää. Tuumaustaukojen kanssa.

Unta, jos Uni suo

Niille kummallisille hetkille illalla pitäisi löytää oma nimi. Sellaisille, joissa kissan silittäminen ei ole tarpeeksi ja asuintoverin silittäminen on jo liikaa. Sekä antaa nimi sille laatuaajalle, joita mahtuu niin paljon illan nukkumaanmenon ja nukahtamisen väliin.

Tekee herkkää

Kevät se on kovaa aikaa. Nuori mies tallissa ei malta pysyä nahoissaan ja muutenkin sitä on niinkuin ilmassa. Mutta aistiyliherkkyys ei ole vain minun ongelmani, tämänlaisen testin sain kaverilta ircillä.

Arjen ääniä - Laulava metsä

Talvi on leppynyt ja tänään oli kevään toistaiseksi lämmin päivä. Metsä on ollut pakkasesta jäässä ja vain natissut ja paukkunut. Lämpö sulatti puut ja kova tuuli humisutti kuusimetsää pihan perällä. Metsän ensimmäinen laulupäivä.

Kunpa joitain osia itsestään voisi ulkoistaa

Kuuntelin juuri suuren säveltäjän, Šostakovitšin, itse soittamaa pianoteosta. Minimalistista, kaunista ja johdatti ajattelemaan eri soittotekniikoita. Säveltäjä ei ole paras esittäjä omalle musiikilleen, sillä hän kuulee sen miten se on ajateltu, ei miten se soi parhaillaan.

Tein ajatuksesta johdannon omaan kirjoittamiseen ja mietin miten tietokoneen ruudulla luen mitä ajattelen, mutta paperille kirjoitan vasta ajatteltuani. Silti paperillakin tekstin pitää vanhentua noin kolme kuukautta, että siihen saa etäisyyttä ja sitä pystyy työstämään. Tämä on hankalan pitkä odotusaika.

The lyf so short, the craft so long to lerne.

Sinne ja takaisin, varjoissa kulkien

Maassa Mordorin tapahtuu jänniä. Onneksi tytöllä on mukanaan uskolliset seuralaisensa Läpsy, Hapsu, Rapsu ja Säpsy. Tie takaisin on olemassa, jos sen haluaa valita.

Nuoret miehet ovat hupaisia

Tarhassa oli 13 hevosta ja iso sininen jumppapallo. Aitauksen takareunan kuntoa tarkistaessa pallo potkittiin keskemmälle tarhaa ja hevoset intoutuivat juoksemaan. On muuten mahtava näky 13 erikokoisen ja ikäisen hevosen juostessa leveänä rintamana isoa laiduntarhaa ympäri.

Isoegoisin, mutta pienikokoisin nuori shetlanninponipoika pinkoi pienillä jaloillaan takajoukoissa ja näytti ihan siltä, että ajatteli juoksuttavansa koko laumaa. Nuoret miehet ja niiden ajatukset ovat vain niin vastustamattomia.

Pidän vanhenemisesta

Minulla oli tuossa vähän aikaa sitten syntymäpäivät. En juhlinut, enkä sanut kuin joitain hassuja lahjoja. Nuorempana sitä otti asiat niin vakavasti ja tuntui, että aika valui sormista. Nyt useimmiten on ihan kivaa ja aikaa on riittävästi.

Sattumanvaraisia elämänmerkkejä

Se on sitten niinku kevät. Talitintit aloittivat kiroilun jo viikko sitten, valon määrä lisääntyy ja kaikki nelijalkaiset kesivät karvaa minkä kerkiävät. Saisiko pikakelauksella, tämä on jo tältäkin vuodelta nähty.

Parempaa elämää ilman kemiaa

Joskus elämässä on kausia, jolloin lakkaa näkemästä värejä. Se harmaa arki, joka pitää vain kestää. Aina on maanantai, sitten maanantain aatonaatto ja aatto.

Onneksi nyt jo alkaa muistaa, että ei ole pakko. Asiat joista pitää, tulee tehtyä hyvin ja ratkaisu ei ole pakottaa itseään tekemään, vaan opetella pitämään. Ja olla välittämättä niistä päivistä jolloin elämän ironia pyörittää kuin kaleidoskoopissa. Asioita tapahtuu.

Uskoa ei Limboon

Mummoni sai sydäninfarktin melko tarkkaan kerran vuodessa sadonkorjuun aikaan kuudenkymmenen vuoden paremmalle puolelle ehdittyään. Pulleasta emännästä tuli melkoisen kuivakka ja silti päältä kahdeksankymmenen hänellä todettiin aikuisiän diabetes. Vielä tästä muutama vuosi myöhemmin hän toipui aivoinfarktista ja kuntoutuikin niin hyväksi, että piti ihan kantaa pois navetalta töitä tekemästä. Kaikesta huolimatta hän usein risti kätensä ja kiitti Luojaa, että on terveenä saanut olla.

Tätä jo pelkän elämäntuskan kanssa käristelevä uskonnoton älykkö ei voi kuin kadehtia. Mutta kun ei pysty kykenemään.

Se ei ole sanomalehti, niinkuin me sen tiedämme

Sanomalehdillä on edessä ankeita aikoja. Tietokonetta ahkerasti käyttävät ovat jo luopuneet tai luopumassa television katsomisesta ja seuraavaksi ei enää haluta paperista, kotiinkannettua sanomalehteä. Sanomalehden tehtävä tiedon levittämiseksi muuttuu, ajankohtaisin tieto löytyy netistä ja moni seuraa jo useamman maan eri uutispalveluita.

Helsingin Sanomien Janne Virkkunen syyttää Yleä oman roolinsa yli pullistelemisessa. Ehkä huomaamatta, että samoja pulmia Ylessäkin pohditaan. Mistä sisällöstä kansa on valmis maksamaan? Edes lupamaksun tai lehden tilaajahinnan verran.

Jo nyt terävimmät poliittiset analyysit, parhaat taloudelliset ennustukset ja viihteellisin satiiri löytyy ilmaisena verkosta. Kaikki eivät vain löydä samoja lähteitä tai osaa arvioida verkkokirjoittajien asiantuntevuutta. Tiedon jäsentämiseen monilla ei ole aikaa tai kykyjä. Ainakin tähän lehtien pitäisi tarjota vaihtoehto, jossa seistään sanojen takana, taataan luotettavuus ja ollaan analyyseissä ammattitaitoisia. Kuulostaako siltä, että pitäisi palata journalismin juurille? Valitettavasti pinnalla tulee pysymään ainakin viihteellisimmät keltaiset matkalukemistolehdet, mutta myös onneksi parhaat, asiapitoisimmat aikakausilehdet.

En ole vuosiin tilannut alueellista päivälehteämme, koska se on puoliksi urheilu-uutisia ja ilmoituksia ja puoliksi STT:n uutissähkeitä ja huonosti kirjoitettuja artikkeleita. Alueelliset uutisetkin löytyvät parhaiten mainostuloilla elävistä ilmaisjakelulehdistä. Tilaisin, jos lehti muuttuisi. Hesari ja muut suuret päivälehdet ovat myös säännöllisesti puntarissa. Joskus otan kokeilujakson ja päätän tilaukseni aina pettyneenä. Vaatimukseni ovat pienet: haluan asiapohjaisen, puolueettoman ja oikeinkirjoitetun lehden.

Kokoomus on kykypuolue

Totta, tähän ei moni kykene:


Perustuslakivaliokunnan jäsen Tuulikki Ukkola: "En ole täysin vakuuttunut lain tarpeellisuudesta, mutta jos sillä on ennaltaehkäisevä vaikutus, niin kai se sitten on tarpeellinen."

Verkkolehti Uuden Suomen juttu

Liikenne ja viestintäministeri Suvi Lindén: "Jos tallennat työkoneeltasi usb-tikulle, yritys saa katsoa koneesi lokitietoja. Yritys voi vaatia työntekijäänsä vaikka riisumaan alasti, kun tämä lähtee työpaikalta. Sekin voi olla yhdenlaista valvontaa. Nämä ovat kaikki sallittuja."

Aamulehden haastattelu

Kenen blogia luet, kenen ajatuksia lauot?

Me ahmimme tekstiä ja informaatiota ja usein huonosti sulateltuna kirjoitamme tai muuten jaamme sitä muille. Osa blogikirjoittajista näkee vaivaa, tekee lähdeviitteet ja perustelee. Osa osaa kirjoittaa. Nämä eivät ole välttämättä sama joukko ihmisiä. Kumpiakin siteerataan keskusteluissa.

Vahdi siis mitä luet! Lukemasi asiallinen teksti vaikuttaa siihen mikä on MUTUsi. Jopa aiemmin asiallisesti perustellut ja lähteitä käyttänyt kirjoittaja voi toisesta asiasta heittää villejä luuloja.

Niin, eikä se pelkästään blogistania koske...

On se vaikeaa säätää lakeja oikeusvaltiossa

Haluaisin lukea artikkelin siitä, miksi lainsäätäminen on ollut kovin vaikeaa viimeaikoina. EU-säädöksiä yhtenäistämisperiaatteella hiipii hiljaa takavasemmalta ja muutosten vaikutuksista ei tule selvitystä. Päättömyyksiä pääsee läpi, kuten Lex Karpela ja Lapsipornon esto -laki. Uusia on tekeillä, keskustelu velloo tupakoinnista mediassa ja päihdeäitien pakkohoitolaista. Hei, huomasiko kukaan, että se pakkohoitolaki koskee ihmisoikeuksia äidin kannalta? Lapsen edun nimissä puututaan siis perusoikeuteen ruumiillisesta koskemattomuudesta. Jos se päätös tehdään, sen pitää olla harkittu päätös eikä hupsista, tuollainen nyt tuli vahingossa. Tehdäänpä huono paikkaus muutosesityksellä. Kuten on tapahtumassa Lex Nokian kanssa.

Liikaa huonoa valmistelutyötä! Liian kiire, tehdään vääriä asioita? Vai jotain muuta? Haluaisin siis lukea artikkelin, jossa olisi poliittinen vastuu ja virkamiesvastuun kanta esitelty ja pohdittu valmiiksi. Laiska kun olen, en halua kansalaisaktivistiksi - tehdä itse ja saarnata.

Käymäseltään barrikadeilla

Sähköisen viestinnän tietosuojalain muutosesitys lempinimeltään Lex Nokia on ensimmäisessä käsittelyssä 24.2. alkaen. Esitys on mahdollisesti perustuslain vastainen, sillä siinä mm. puututaan yksityisyyden suojaan. Perustuslakivaliokunta asiantuntijalausunnoista huolimatta ei ole sitä mieltä. Perustuslakivaliokunnan jäsenet ovat jättäneet huomiotta useamman oikeustieteen professoritasoisen asiantuntijan yksimielisen lausunnon. Eli siis he ovat mokanneet.

Liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenet ovat vain tehneet huonoa työtä. Sähköisen viestinnän tietosuojalaki tuli voimaan syksyllä 2004 ja havaittiin ongelmalliseksi. Muutosesityksellä on ollut takkuinen matka ja sen ongelmat ovat olleet tiedossa. Helsingin Sanomat julkaisi lain kulusta ja taustoista yhteenvedon.

En ole ainoa tyytymätön ja meitä oli parisataa ihmistä osoittamassa mieltä Eduskuntatalolla. Professori Kemppinen oli hengessä mukana blogikirjoituksellaan Lex Nokia

Suomalainen on sitten kiltti ihminen. Me vain marssimme ja huutelimme, jossain muualla olisi jo lennellyt roskiksia ja autoja kaatunut. Eniten mielenosoitusten ammattitaitoa taisi olla portailla vastaantulleilla kansanedustajilla.

En olisi ikinä uskonut, että sanoisin jotain hyvää vasemmistosta, mutta Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen puhui pienen oppositiopolitikoinnin lisäksi jopa järkeviä: on olemassa pakkokeinolait, on olemassa laki yksityisydestä työelämässä, ja nyt Lex Nokiana tunnetussa esityksessä säädetyt asiat kuuluisivat sinne. Vasemmistoliitto äänestää vastaan. Myös demarit ilmoittivat äänestävänsä lakia vastaan. Vihreät eivät osanneet taaskaan päättää, tekevät siitä ilmeisesti omantunnonkysymyksen.

Pahimman ryöpytyksen kohteeksi joutuivat Keskustan Janne Seurujärvi (Liikenne- ja viestintävaliokunta) ja Kokoomuksen Kimmo Sasi, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja. Iso Paha Sasi tiesi saavansa erityiskohtelua, mutta kesti sen urhoollisesti. Mielenosoittajilta olisin toivonut malttia tyytyä välihuuteluihin, koska olisin halunnut vielä tarkemmin kuulla millaista roskaa hän esitti perusteluissaan lain puolesta. Hetken jännitin onko suurimmaksi osaksi miespuolinen mielenosoittajajoukko (naisia arvio n. 10-20% osallistujista) liian kohtelias huutelemaan naisedustajillemme, mutta osansa saivat myös Kokoomuksen Leena Harkimo ja vihreiden Johanna Sumuvuori molemmat Liikenne- ja viestintävaliokunnasta.

Perustuslakivaliokunnan päätöksestä olivat kertomassa kristillisten Kari Kärkkäinen ja vihreiden Ville Niinistö. Niinistö selitti joutuneensa valitsemaan muutosten saamisen yksimieliseen lausuntoon tai eriävän mielipiteensä kirjaamisen muuttumattomaan lausuntoon. Mielenkiintoista. Kaikella ja kaikilla on hintansa. Perussuomalaisten Pertti Virtanen kertoi meille tamperelaisen käsityksensä Nokiasta ja peloitteli minut puolikuoliaaksi nimittämällä joukkoa kasvilaisiksi. Sanoudun irti henkilökultista, vaikka Jyrki J. Kasvi blogissaan usein puhuukin järkeviä. Tästä nimenomaisesta laista kirjoittaessaan hän on ollut hieman huolimaton ja samoja asioita puhui portaillakin. Tosin sanoi hienosti, että isompi asiantuntijuus taitaa olla niissä kansan edustajissa, jotka ovat portaiden edessä kuin kansanedustajissa ovien sisällä.

Olethan ajatuksella tutustunut:
HE 48/2008 vp, itse lakiesitys eli Lex Nokia

Työni on harrastukseni

Näin tänään hyvän opettajan työssään. Vaikka olin vapaa-ajalla uutta harrastusta oppimassa ja siis itse oppilaana, pitää osa harrastustunneista pistää kyllä työnteoksi. Pohdin opettamisen laatua, tekniikoita ja prosessia.

Olen miekkailun alkeiskurssilla, jossa opetetaan italialaisen koulukunnan pitkämiekkaa ja vähän muutakin siihen liittyvää. Aloitus kunnon kohotuksella, koordinaatio- ja tasapainoharjoituksilla ja vähän miekkakarkkia mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Tuntui hauskalta, kun ratsastuksenopetuksessa käyttämiäni harjoituksia tehtiin varoasennon ja tasapainon löytämiseksi.

Niin, siis olen kahdesti tehnyt harrastuksesta työni ja nyt työ tulee myös harrastuksiini. Olisiko tasapaino löytymässä?

Mitä teit maanantaina 2.2.2009?

Kalevalaisten Naisten Liitto ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura haluavat tietää sinun maanantai-päiväsi tapahtumat. Katso ohjeet: Suomalaisen päivä. Kymmenen vuotta sitten samanlainen keruutapahtuma tuotti yli seitsemän hyllymetriä suomalaisten arkitarinoita. Mikä aarre tutkijoille!

Soitin, josta pitää tai jota inhoaa

Minä viheltelen joskus huuliharpulla. Se on venyvä vehje osaavissa käsissä, jollaisiksi omiani en laske. Mutta ihan musiikkitohtorintasoisia soittajia löytyy Suomesta: Helsingin Sanomien artikkeli huuliharppuyhtye Svängistä vuodelta 2005. Artikkelin ilmestymisen jälkeen Kyhälä on jo tohtoroitunut eli kriitikon painajainen on toteutunut.
Myöhempi lisäys: ääninäyte YouTubessa

Mutta harppu ja blues kuuluvat yhteen, vaikka toki sillä muutakin musiikkia voi soittaa kuten Bob Dylan vahvasti todisti.

Keirsey-persoonallisuus

Vai että INFP? Englanninkielinen testi. Edellisellä kerralla se oli INTJ. Niin se ihminen muuttuu maailmansa mukana.

Myöhempi lisäys: On se joskus ollut ENTJ:kin eli kertooko testi ihmisen muutoksesta vai ihmisen minäkuvan muutoksesta?

Vielä myöhempi lisäys: Keirsey-termeissä siis Healer (INFP), Mastermind (INTJ) ja Field Marshall (ENTJ) ja niidenhän ei pitäisi muuttua ajan myötä.

Arjen ääniä - Yöhuhkain

Tammikuu on lopuillaan ja kevät alkanut. Tasainen, kuuden sekunnin välein toistuva huu-huu tarkoittaa, että naapurimetsän huuhkaja on sillä tuulella.

Sana- vai vauhtisokea?

Tietokoneella kirjoittaessani teen huomattavasti enemmän kirjoitusvirheitä. Huolimattomuutta kirjoittaessa eli kahden konsonantin tai vokaalin sijasta tulee vain yksi, vierekkäiset kirjaimet vaihtavat paikkaa tai sormet ovat näppäimistöllä yhden merkin pielessä. Ruudulta lukiessani kuitenkaan en näe niitä samantien. Miksi? Ajatus, tai mikälie vastaava tajunnanvirta, ei näitä merkintöjä ajatuksella kirjoiteta, vie eteenpäin, sen sanoin minkä kirjoitin ja luen sen kuten ajattelin.

Erilaiset virheet löytyvät tekstin vanhetessa. Yhdellä merkillä pielessä olevat samantien kappaleen ulkonäköä tarkastellessa, liian vähät tai monet kirjaimet päivän parin viiveellä ja useimmat kielioppivirheet sä-passiivia lukuunottamatta ensimmäisen kerran ajatuksella itse lukien.

Kirjoitan myös lyijykynällä paperille ja olen paljon huolellisempi, teksti on ajatellumpaa ja virheettömämpää, koska itse kirjoittaminen vaatii keskittymistä koko keholla. Kirjoittamisesta tulee nautinto H-kovuisen kynän liukuessa A5-kokoisen vihon paperilla. Pieni rahina korvissa, paperin tuntu kynän läpi ja vihon muoto käsissä ovat osa kirjoittamista. Tietokoneen näytölle kirjoitettaessa ainoa ilo on välillä liu'uttaa sormenpäitä näppäimistöllä ja se on niin kovin vähän.

Ostin hyvän levyn

Cantata Sangui julkaisi eilen levyn ja se on hyvä. Levyllä on pelottava nimi On Rituals and Correspondence in Constructed Realities ja musiikki kutittaa usean aistin kautta. Vain se harmittaa, että sitä on vaikea ostaa lahjaksi. Sen kuitenkin ostavat jo kaikki ne, joille sen haluaisi antaa.

Kirjan voi aloittaa väärällä jalalla

Ystävätär lainasi kuuminta hottia olevaa fantasiaa pari kirjaa. Tai ehkä jo vähän haalentunutta, mutta silti mielenkiintoista: Lois McMaster Bujoldin Vorkosigan-saagan pari ensimmäistä osaa. Luin sata sivua ja olin kovasti pettynyt. Romanssin esitteleminen kolmenkymmenen ensimmäisen sivun aikana ennenkuin toiminta ja juonittelu käynnistyy ei tunnu kivalta.

Vedin siis henkeä, pistin kirjan pois ja totesin, että sarjaa on suositellut riittävän moni riittävän selväpäinen eli sille pitäisi antaa toinen mahdollisuus. Viikkasin ennakkoluuloni huolella ja aloitin alusta. Romanssin alun siemeniä kylvettäessä hengittelin hetken rauhoittavasti ja jatkoin lukemista, kuudennenkymmenen sivun kohdalla olin taas kiinnostunut ja edellisellä yrityksellä saavuttamastani sadasta sivusta pidemmälle päästyäni olin myyty.

Onnellisen lapsuuden salaisuus, toinen versio

Lapsena vaikutusmahdollisuutesi ovat rajalliset. Eniten vapauksia saat tottelemalla kiltisti ja saavuttamalla luottamusta. Et ole vielä tarpeeksi vanha ymmärtääksesi valtapelien päämääriä, mutta muiden käytöstä tarkkailemalla erotat käskijät ja käskettävät. Suoriin kysymyksiin tulee vastaukseksi vaivautunutta naurua tai pään silitystä. Etkä ole enää se suloinen lapsi, joka kuulee asioita muiden keskustellessa.

Onnellisen lapsuuden salaisuus

Lapsuus oli enimmäkseen kivaa aikaa. En ollut ruoan suhteen nirso, joten taisteluita ei tullut lautasten tyhjentämisestä. Olin hymyileväinen ja iloinen, aikuiten mieleen pikkuvanhana ja näsäviisaana. Toisten lasten mieleen siksi, että minusta oli tärkeää, että jos minulla oli karkkia, siitä jaettiin muillekin. Olin aina ilolla lähdössä kauppaan, asioille, sukulaisiin ja osasin istua käskettäessä paikoillani ja vain katsella ympärilleni. Tällaisia epämääräisä tapahtumamuistoja minulla on jo siltä ajalta kun vielä asuimme Helsingissä. Muistan minua ja veljeäni hoitaneen nuoren tytön ja joitain yhdessä leikittyjä leikkejä. Joitain vahvasti pelottavia asioita, kuten lehmän näkemisen mummolassa tai miten kotipihalla putosin naamalleni kuralätäkköön, ja miten vahtimassa ollut isoveljeni yritti saada minut lopettamaan parkumista.

Ollessani kaksivuotias muutimme Tampereelle. Äiti kävi vielä Helsingissä töissä ja isä oli enimmäkseen Tampereella. Hoitotäti ensimmäiseksi vuodeksi löytyi samasta talosta ja oli niin kiva, etten kaivannut leikkikavereita. Täti muutti melko pian pois, mutta toisessa rapussa taas oli perhepäivähoitaja, jonka ryhmään mahtui. Näiden lasten kanssa olin viidenteen ikävuoteen asti, kunnes taas vaihdoimme asuntoa ja uuden talon alakerrasta löytyi kotiäiti, joka otti hoitoonsa. En muista muiden hoitolasten nimiä, mutta muistan asiat, joita he tekivät ja leikit joita leikittiin.

En koskaan erottanut ihmisiä toisitaan, vaan aina luin muista ihmisistä miten heihin pitäisi suhtautua. Äidillä esimerkiksi oli 10 sisarusta ja osalla lapsia, osalla ei. Olin hämmentävän vanha ennekuin opin tunnistamaan kuka on sukulainen ja kuka on vain tuttava. Olin siis kiltin ystävällinen kaikille varmuuden vuoksi.

Mummolassa alun lehmäkauhuni muuttui eläintenhoitoinnostukseksi ja opin mielestäni hyväksi eläintenkäsittelijäksi.

Eli kaiken kaikkiaan vietin oikein onnellisen tasapainoisen lapsuuden rakastettuna, erityisenä ylpeyden aiheena vanhemmilleni, että pärjäsin ikäistäni paremmin erilaisissa älyä vaativissa päättelytehtävissä. Vastapainoksi tälle idyllille nuoruusvuodet sitten olivatkin aika painajaista.

Pienet sammakot niin lystikkäitä on

Satu kertoo kahdesta tytöstä, jotka palkkioksi töistään noidalle saivat kaksi lahjaa. Toinen puhuessaan tiputteli kultarahoja, toinen sammakoita. Minä olen varmaan suoraan alenevassa polvessa tuon sammakkotytön jälkeläisiä. Eilen onnistuneesti sanoin kaikille keskustelukumppaneilleni juuri niitä vääriä asioita ja tilanteissa, joita ei edes anteeksipyytämisellä korjaa.

Ennen päivänlaskua ei voi

Ihana valo. Kamala valo.

Maassa on lunta ja päivä on alkanut pidentyä. Ulkotyöntekijänä vaikutuksen tuntee. Hevosiltakin alkoi karva vaihtumaan viikko joulun jälkeen, ovat varmasti ihan kesäkarvassa loppukevään pakkasissa. Huono puoli on silmien valoarkuus. Ulkona ei haluaisi olla päivällä, räntäisenäkin päivänä silmiä häikäisee. Onneksi on aurinkolasit omilla vahvuuksilla.

Arjen ääniä - maailman kaunein ääni

Hevosen heinän syönti on minun mielestäni kauneinta, sellainen tasainen rouskutus: rous-rous-rous. Välillä sen keskeyttää puhahdus ja lurpsahtavat äänet jonkun työntäessä päänsä ämpäriin ja juodessa. Yhtä rauhoittava kuin kissan kehräys. Siihen liittyy myös hevosen haju.

Isona minusta tulee monsteri

Niin työlästä on potkia tutkainta vastaan...

Huomaan aina ihmiseksikasvamisen välitilinpäätöksissä olevani lähempänä sitä, millaiseksi en haluaisi tulla. Olen ottanut vaarin raamatullisesta neljännestä käskystä eli huomioin perintö- ja ympäristötekijöiden osuuden prosessissa ja olen yleisesti ottaen ihan tyytyväinen itseeni. Vaativa persoonallisuus ja suurpiirteinen luonne ovat kuitenkin kuin öljyä ja vettä samassa astiassa. Lisätään vielä nopeat hoksottimet sekä heikko impulssikontrolli... ja sitten hämmennetään huolella. Ainakin kanssaihmisiä.

Kahvia, enemmän kahvia

Haluan kahvini kuten huumorini, mustana ja väkevänä. Mutta söpöillä kissoilla on taipumus luikerrella takakautta huomioon.

Olen ensimmäisen kofeiinin yliannostukseni saanut kaksivuotiaana. Kiipesin tuolin avulla tiskipöydälle ja join äidin kylmän teekupillisen kahvia. Muistan miten piti hieman suunnitella saadakseni lastenvahtina olleen tätini harhautettua ja miten tyytyväinen olin onnistuttuani. Sitä en onneksi kovin hyvin muista, miten olin tärissyt ja ollut pahoinvoiva jälkikäteen.

Alle kouluikäisenä muistan olleeni isotätini kanssa ompeluseuroissa ja kotiinpalatessani saanut läksytystä siitä, ettei kahvia saa juoda viittä kuppia vaikka tarjottaisiin.

Olen siis pienestä pitäen tiennyt mitä haluan nautintoaineekseni.

Leluja lapselle: kieli on ihmisen tärkein leikkikalu.

Viime syksynä innostuin Rubystä (ohjelmointikieli), mikä oli Perlin ohjelmoimisen jälkeen hyvin helppoa ja jotenkin siistimpää. Nyt on sitten luonnollisten ja luonnottomien kielten vuoro. Lojban vie ainakin mukanan, toivottavasti jaksan innostua niin pitkään, että opin sen kunnolla. Oikeiden kielten kanssa yritän saada vähän sanasto- ja kielioppiharjoituksia tehtyä. Vielä en ole päättänyt tyytyisikö vain ruotsin, englannin ja venäjän parantamiseen, vai häröäisikö myös niiden kielten pariin, josta osaan vain alkeiden alkeet (saksa, ranska, puola ja saamen kieli).

coi rodo

roda melbi ki'e .i xirma dirba mi .i mi cinynei

Keinokielen keinoin

Selailin eilen verkkolähteitä lojban-kielestä. Pari tuttua aikoo lukea sitä kurssin yliopistolla ja olen puolisilmällä seuraillut sen järjestäytymistä. Kiva idea, kiehtoo. Olin aikonut opiskella joskus esperantoa, mutta tuo lojban saattaisi olla vielä vinkeämpää. Ja toisin kuin haltiakieli tai klingon, sillä on ehkä joskus jotain hyötykäyttöäkin. Se on huolella suunniteltu loogiseksi, jäsentyväksi, kulttuurineutraaliksi ja ajateltu myös ihmisten ja tietokoneiden vuorovaikutuksen helpottuvan yksikäsitteisyydestä. Koska se on vailla historiaa, sen oppiminen on kuin opettelisi pelisääntöjä ulkomuistiin ja sitten soveltaisi niitä. Katsotaan lähteekö sujumaan.

mi'e .IO,an. .i mi gasnu ma .i mi kurji xirma .i le mi xirma melbi
Nimeni on Joanna Mitä minä teen? Hoidan hevosia. Heoseni ovat kauniita.

Toivottavasti en murhannut kieltä ja kielioppia kovin pahasti, pitää tarkistaa myöhemmin taitojen lisääntyessä. Ja en muuten ole löytänyt kieltä, joka antaisi mielikuvitukselle niin paljon virikkeitä yleensä kahdenkeskeisen intiimien suhteiden alueella, tai siis kieli antaa määrittelyt kokonaisille joukoille, yksittäisille tapahtumille, kuka tekee kenelle mitä ja miten. Mitä se kertoo kielen kehittäjistä? Vai kertooko se jotain kielen opiskelijasta?

Migreeni on paha trippi

Eilen olisi ollut vaikka mitä menoa, mutta pää pisti hanttiin. Migreeni ei totellut lääkkeitä, joten tulikin rauhallinen koti-ilta. Päänsäryn kanssa on oppinut elämään, se ei ole kovin iso juttu. Pahinta on se kaikki muu: silmän tarkennuksen häiriöt, tasapaino-ongelmat, hajujen ja äänten vahvistuminen ja pahimpana kaikesta yleinen tyhmyys. Vain yhden kerran puoli päätä on ollut puutuneena, niin ettei puhuminen meinannut onnistua. Kertaakaan en ole joutunut käymään sairaalassa, onneksi, pari ystävää joutuu joka kohtauksesta. Mutta minulla episodit venyvät helposti pitkiksi, kolme viikkoa on ennätys yhteen menoon joko samaa tai useaa perättäistä. Olin parikymppinen, tein mitä pystyin ja toivoin kovasti, että kuolisin pois. Keväisin auringon paistaessa hangille muutama kuukausi on tuskaa ja usein pitää kulkea aurinkolasit päällä sisälläkin.

Neurologin kanssa on katsottu hyvät kohtauslääkkeet ja aina välillä käytän estolääkityksenä betasalpaajia. Epilepsialääkkeitä on tarjottu, mutta en halua. Riittävän ajoissa saatuna iso kuppi vahvaa kahvia ja 800mg ibuprofeiinia toimii myös kohtuullisen hyvin ja kahviaddiktina se on ensimmäinen yritykseni. Puhtaaseen särkykohtaukseen se on todella tehokas apu. Pitkittyneisiin aurallisiin kohtauksiin ei tunnu auttavan oikein mikään.

Ensimmäisen kohtaukseni muistan viisivuotiaana: olin illalla leikkimässä nukeilla, äiti sanoi käyvänsä kerrosta alempana naapurissa viemässä lehden ja ettei viivy kauan. Leikki alkoi tuntua tyhmältä, sitten koti alkoi häiritä ja sammutin kaikki valot, menin sängyn päälle ja peitin yölampunkin paidalla ja yritin lueskella akuankkoja hämärässä. Sitten alkoi sattua ja vain kuolasin vasten tyynyä, kunnes äiti palasi kotiin. Lääkäriperheen lapsena, jossa molemmilla vanhemmilla on migreeni, olen ollut onnekas, minua on hoidettu. Sääliksi käy niitä kaikkia muita, joille sanotaan, että ota buranaa, kyllä se siitä.

On kämppiksiä ja on kämppiksiä

Questionable Content: Ei oo helppoo

Sinne minne nenä vie

Enkä tähän ikään mennessä ole oppinut, ettei sitä joka paikkaan pidä viedä. Elän hajujen maailmassa, muistoni ovat hajustettuja. Minä haistan ja maistan ihmiset isossakin ihmisjoukossa. Eläinyksilöilläkin on omat hajunsa ja tunnistan omien eläinteni hajun. Luonnolliset hajut kuten hiki tai naapurin lannanlevitys pellolle ovat ihan okei, jotkin kukkivat kukat kuten tuomenkukat ja useimmat keinotekoiset hajusteet taas tekevät pään kipeäksi. Aistien ylikuormitusta epäilen.

Mutta sillä nenällä on hyvin vahva vaikutus siihen, miten suhtaudun ihmisiin. Hyväntuoksuiset ihmiset ovat miellyttäviä ja joskus nenään osuu todella herkullinen tuoksu... ja minä ihastun. Enkä ole oppinut miten nenän saisi unohtamaan. Enkä muista että olisin kertaakaan arvioinut nenälläni väärin.

Kaksi kertaa olen kiroillut, että muuten täydellinen, fiksu ystävä osoittaa kiinnostusta ja elämäntilanteeseenkin sopisi seurustelu, mutta oma nenä ei anna siunaustaan. Nämä eivät ole siis olleet pahanhajuisia ihmisiä, päinvastoin, haju vain ei ole ollut oikea.

Arjen ääniä - itkevät puutarhaletkut

Vesiletkut olivat tyhjennyksestä huolimatta jäätyneet ja ennen vesiastioiden täyttämistä ne piti sulattaa. Istahdin hetkeksi lukemaa kirjaa ja havahduin itkuun: jään muodostuminen letkuissa oli luonut paineistettuja ilmataskuja ja letkun lämmitenssä ilma pääsi pakoon pieninä nyyhkäyksinä ja pitkinä valituksina. Ääni kuulosti pieneltä kissalta tai vaimeasti seinän takaa kuuluvalta lapsen iltkulta.

Pakonomaista lukemista

Minun on vaikea vain istua paikallani ja ajatella. Jos haluan ajatella tai edes vain puhua puhelimessa, minä raapustelen: sanoja, piirroksia, kuvioita, listoja... Mutta jos istahdan paikalleni ja en tee mitään, alan hakea silmilläni luettavaa tekstiä. Aamiaispöydässä luin teini-iässä maitotölkkiä tai muropakettia, koska äiti ei antanut tuoda kirjoja pöytään. Niinä päivinä, joina koulu alkoi äidin töihinlähtöä myöhemmin, toin sen kirjan pöytään ja yleensä unohduin lukemaan ja myöhästyin. Koska äiti ei halunnut tai jaksanut lukea satuja, niin hän opetti minut lukemaan neljävuotiaana. Velipoika taas oppi ihan opettamatta vielä nuorempana.

Ensin luin lastenkirjoja ja sarjakuvia, sitten nuorten seikkailukirjoja ja sainkin aika nopeasti kiinni kahdeksan vuotta vanhemman veljeni. En kauheasti huolestunut, jos en jotain kirjaa ihan ymmärtänyt, irtonaiset palaset loksahtelivat paikoilleen taas muita kirjoja lukemalla. Jo kodin kirjahyllyissä oli paljon hyviä kirjoja ja kirjastossa hiivin aika varhaisessa vaiheessa aikuisten osastolle.

Muutamaa hassua poikkeusta lukuunottamatta en osaa jättää kirjaa kesken. Hammasta purren luen loppuun asti toki pikalukien ja sivuja harppoen. Lojuva lehti on pakko vähintäänkin selata läpi, jonkun toisen kesken oleva kirja pitää varastaa. Ja jos kirja olisi pakko lukea, sitä ei edes aloiteta. Olen koulussa useammankin kirjallisuusanalyysin kirjoittanut kirjasta, jota en ole edes avannut, vieläpä hyvillä arvosanoilla. Koulun jälkeen hyvällä mielellä kyllä lukenut nekin.

Siinä tulee hyväksi, mitä tekee. Olen todella nopea lukija, mutta vain suomeksi ja olen herkkä tyyliseikoille, kirjoitusvirheille ja vielä haluan nopeasti luettavat kirjat isolla, ystävällisellä fontilla. Kaikkia kirjoja en edes halua lukea nopeasti. Vaikuttavia ajatuksia sisältävät ja mielenmyllerrystä aiheuttavat kirjat pitää lukea hitaasti nauttien.

Musiikista raskaammalla jalalla

Ennen tapasin sanoa, ettei hyvä hevibändi tarvitse kuin basson ja rummut. Ikää ja ymmärrystä tuli lisää, ja nyt kuulen kaiken osana kokonaisuutta. Erityisesti arvostan hyviä kitaristeja. Ennen myös hyvän keikan määritelmä oli, että yskin basson tahdissa.

Musiikki ohittaa tietoiset ajatukset ja menee selkärankaan. En kuuntele taustamusiikkia, vaan mielummin istun hiljaisuudessa.

Hyvät elokuvat eivät maailmasta katoa

Huonoja on joskus vähän vaikeampi löytää, vaikka niillä olisi kulttimaine. Onneksi on www.badmovies.org. Sielläkään ei ole kaikkea, mutta Meet the Feebles, Attack of the Killer Toamtoes, the Evil Dead ja The Terror of Tiny Town (1938 B&W western kääpiönäyttelijölillä).

Hyvää Uutta alkanutta Vuotta!

Teen perinteisen uudenvuodenlupaukseni: en lupaa mitään.

Olkoon tämä vuosi suotuisa. Lisääntyköön ymmärrys taas vuodella, mutta sydän pysyköön ikuisesti nuorena.