viidaton laki

Mikään ei ole niin veristä eloonjäämistaistelua kuin pienen keskisuuren yliopiston köytävillä. Kuka tuntee kenet, kuka kuuluu kenenkin sukuun ja kenen kieli tekee palveluksen kenellekin. Ja sivistyneesti asiasta ei puhuta. Pelottavalta tuntuu, että yritysmaailma, jossa taistelu on sentään ollut avointa, on työntymässä samoille apajille. Kumpi valtakulttuuri voittaa?

Hyvin vai pahoin tein?

Ystäväni on etsimässä itseään. Annoin hänelle luettavaksi kirjan Virtahepo olohuoneessa, jonka on kirjoittanut Tommy Helsten. Alan klassikko viime vuosituhannelta, joka toi mukanaan läheisriippuvuuden kaikkialle.

Sen lukeminen todennäköisesti auttaa, mutta lukeminen myös auttaa välttämään vastuun: olen tällainen, koska minun vanhempani minut tällaiseksi loivat. Sitten voikin elää onnellisena elämänsä loppuun vanhempiaan vihaten. Paitsi, että. Kasvaminen ihmisenä jatkuu koko ajan ja "Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellista lapsuutta" kuten Ben Furman nimesi oman kirjansa.

Unohtamatta sitä, että asioiden omaksuminen ja ymmärtäminen vie aikaa. Ihmisen mielen ja persoonallisuuden kehitys on kiehtovaa.

Arjen ääniä - Ukostaa

Välädys, tärähdys ja itkevä maa. Lähikallio syö salamaa.

Hullu kirja hulluudesta

Luin eilen kirjan Madness, kirjoittanut Marya Hornbacher. Jos tuttavapiirissä on kestämättömiä ihmisiä tai kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sairastuneita, kannattaa lukea. Muistin 80-luvun jupit, 90-luvun it-kuplan ja monta vastaantullutta ihmistä. Tunnen ilmiön taas keräävän kierroksia, yleinen mielipide kovenee ja potee jonkinasteista suorittamisen maniaa.