Olen rakastanut ja minua on rakastettu. Olen ollut onnekas. Joskus olen ollut niin onnekas, että olen rakastanut ihmistä, joka rakastaa takaisin. Tai edes pitää. Sietää?
Olen seurustellut useammin, kuin olen rakastanut. Ihmiset ovat ihastuttavia, joten ihastun helposti. Jos he ovat kivoja, tutustumista on helppo jatkaa seurusteluksi. Olen satuttanut monia ja minuakin on satutettu, mutta silti minusta ihmiset ovat ihastuttavia ja kivoista ihmisistä haluaa pitää kiinni ja viettää aikaa samassa seurassa. En ole kovin omistushaluinen, enkä usko minkään muun kuin yhteisen kiinnostuksen pitävän ihmisiä yhdessä. Olen toki ollut mustasukkainenkin, koska olen ollut se eniten yhdessäoloa haluava ja tuntenut miten toinen liukuu eroon päin.
Olen usein yrittänyt kirjoittaa kahdesta elämäni suuresta rakkaudesta, mutta 10 tai 20 vuotta on liian lyhyt aika pukea sanoiksi vahvoja tunteita. Toisen jätin, toinen jätti minut. Selvisin tekemällä tilaston ihmissuhteista ja elämäntilanneanalyysin, ja ennustin seuraavan suuren rakkauden olevan 5-7 vuoden päässä. Erehdyin, mutta ehjäännyin odottaessa.
Vaikka en enää rakastaisi tai rakastuisi, voin sanoa olleeni onnekas. Olen ollut mielettömän rakastunut, hullaantunut, elänyt unelmaa ja selvinnyt sekä toisesta johtuvasta onnesta että epätoivosta. Olen kiitollinen, että olen saanut tuntea sen kaiken.
Löysin hyväntuoksuisen, juuri oikean tuoksuisen ihmisen ja tunnen kaipausta tuon kaiken uudelleen kokemiseen. Lupaava tuoksu ja kaipaus... Sillähän jo pärjää, eikö vain?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti