Lemmikkieläimet muistuttavat omistajiaan. Minulla on hevonen, joka lihoo heinän hajustakin, jolla on huono, ohutkarvainen harja, iso pää ja joka on ihan liian viisas hevoseksi. Se on vähän itsepäinen, mutta nätisti pyytämällä ja motivoimalla antaa kaikkensa ja yrittää vaikka mahdottomia. Se on kuin peiliin katsoisi. Meille tullessaan se oli ihan kiltti nuori häslä eli todistaa periaatteeni siitä, että kun kaksi kilttiä pannaan yhteen, niin kyllä sitä toimeen tullaan.
Meillä on myös muutamia muualla käytösongelmalliseksi todettuja hevosia ja ne ovat nyt ihan ongelmattomia. Tai siis ne asiat mitä me haluamme onnistuvat ja muulla nyt ei niin ole väliä. Yksi on ihan tuntiratsu. Tällä hevosella on oma pää ja vahvat mielipiteet; voimalla ja käskyttämällä se pistää haisemaan, mutta nätisti pyytämällä ja vähän imartelemallakin siitä saa esiin taitavan kouluratsun. Liika lässyttäminen taas saa sen hermostumaan eli joko minulla tai tuntilaisella itsellään pitää olla hevosenlukutaitaoa.
Kaikista hevosista näkee kuka niitä käsittelee. Pikkuruunani on varsinainen pelkopörisijä ja hötkö, mutta kyllä siitäkin kerran joku kipakan hermokimpun ratsastaja huokasi, että olisipä hänelläkin noin rauhallinen hevonen. En viitsinyt sanoa, että sellaisia hevosia voidaan ihan tehdä.
Jos minä olen herkkä hevosten mielialalle, niin sama menee toisinkinpäin. Joskus hermostun tuntilaisiin tai ympärillä pyöriviin ihmisiin ja muutun hevosten mielestä todella pelottavaksi. Tähtään siis tallilla koko ajan leppoisaan mielialaan ja rauhalliseen toimintaan. Tästä syystä tallilla on vain yksi ratsastusryhmä kerrallaan ja en halua ulkopuolisia tallille. Olemme auki tilauksesta ja hevosilla ei ole hoitajia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti