torstai 14. tammikuuta 2010

Ruoanlaitto on hauskaa

Minulla on hyvä, yksinkertainen resepti hunajalla maustetuista, maissilastuissa kieritellyistä kananpojista. Resepti, joka ei voi mennä pieleen idiootiltakaan. Paitsi, jos tällä on kahdeksan kissaa.

Otin ainekset valmiiksi pöydälle ja käänsin selkäni hakeakseni elintarvikemuovisen pussin maissilastujen murskaamiseksi. Pieni kahahdus kertoi, että kodin pikkupedot ovat varkaissa; jokainen oli löytänyt itselleen jotain. Pekka tutustui maissilastuihin, Raita lipoi sulatetun hunajan päällä kelluvaa rasvaa ja Prinssi oli varovaisesti taputtelemassa broilerilaatikkoa auki. Yhteistyössä on voimaa, koska koira oli pöydän alla valmisusasemissa, jos jotain syötävää tipahtaisi alas. Koko konkkaronkka häipyi pöydältä yhdellä karjaisulla ja peruutin tiskipöydän viereen, kurkotin leivinpaperikaappiin, jossa ovat myös foliot ja muovipussit. Aina välillä piti erityisen pitkään nuuhkivaa ja rohkeutta keräävää kissaa muistuttaa nimeltä, että kyllä emnäntä näkee vähän etäänpääkin. Kaadoin maissilastut muovipussiin ja aloin murskata. Pussi oli valitettavan hauras ja repesi pohjasta. Pelastin loppuannoksen takaisin lautaselle, onneksi sitä oli riittävästi, mutta taas jouduin kääntämään selkäni tuvan pöydälle hakeakseni rikkalapion. Lapio kädessä juoksin kohti pöytää, jossa broilerilaatikko oli jo uhkaavasti lähestymässä reunaa.

Sekoitin mausteen hunajaöljyseokseen ja puhkaisin broilerilaatikon kelmun. Loputkin kahdeksasta kissasta sapuivat haaveilemaan maistajaisista. Varovaiset nenännostot pöydän päälle ehdottivat: "jaetaan" ja niihin vastasin murisevalla kurkkuäänteellä: "Minun ruoka, ei jaeta." Broileri oli nopeasti viillelty ja veitsi oli nostettu takaisin myyntirasiaan salmonellan pelossa. Kierittelin koivet yksitellen öljymausteseoksessa ja hautasin ne maissilastuilla. Totesin unohtaneeni laittaa uunin lämpenemään ja varoivaisesti ranteesta kantaen vein uunivuoan uunin viereen, pesin käteni ja laitoin uunin pienelle lämmölle. Ja juoksin pelastamaan lattialta myyntilaatikon sisustaa nuolevat kissat ja koiran, joille sisällä oleva fileerausveitsi olisi voinut tehdä vammoja. Pakkasin likaiset roskat huolella pois eläinten ulottuvilta ja pesin käytetyt astiat. Nostin aina välillä seikkailunhaluisen kissan uunivuoan vierestä haaveilemasta, kunnes uuni oli tarpeeksi lämmin paistamiseen. Uunissa kesti 40 minuuttia ja ruokia ruokapöytään nostellessani olin selvien kampitusyritysten kohteena. Ei olisi ensimmäinen kerta tässä taloudessa, että hyvä ruoka saadaan tarjolle emännän lennettyä rähmälleen, ja ruoan vielä jatkettua matkaa muutamia metrejä pidemmälle. Selvisin pöytään kunnialla ja jokainen syöjä sai viereensä kaihoisasti tuijottavan, nälkää näkevän, selvästi laiminlyödyn kissan. Aterian jälkeen luut pakattiin roskikseen, koska kananluista voi koira saada vatsavaivoja. Kissat sen sijaan huolella esipesivät lautaset ennen pesukoneen käynnistämistä.

Sanovat, että lapset ovat vielä ketterämpiä ja innokkaampia apulaisia. Luoja siltä varjelkoon...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti