Kylmimpänä yönä pakkanen oli -28 ja se oli tuskaa se; joka paikka oli jäässä ja kivikovaa. Sitten lauhtui ja kuinka leppeältä tuntuikaan -15. Ilmakin oli kuin linnun maito. Mutta vesi elää omaa elämäänsä lämpötilan vaihteluissa jään laajenemisena, kutistumisena ja tekee tuhoa rakenteissa.
Puu pihan perällä huusi tätä tuskaa. Koivulla on ikää enemmän kuin vanhimmalla elossa olevalla sukulaisella ja ympärysmittaa parinkin ison miehen syleilyn edestä. Se tarkoittaa, että puu on sisältä jo lahonnut ja kuollut. Vielä tänä keväänä jokin parkaisuista päättyy pitkään hiljaisuuteen. Onko kaatuvalla puulla ääni, jos sitä ei ole kukaan kuulemassa?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti