Pidän oikein kovasti sarjakuvista ja luin jo nuoresta paljon ns. vaihtoehtoistakin sarjakuvaa. Yksi suosikeistani oli Kemin sarjakuvakeskuksen sarjakuvapäivien palkittujen julkaisu, josta ensimmäisen kerran muistan löytäneeni Harri Pystysen mustaa huumoria. Tunnusmerkkinään hänellä olivat hyvät piirrokset, hyvät ideat ja se, että vain nauraessa sattui. Kriitikkoja hän ainakin osasi kirota oikein. Toivottavasti miehellä oli ihan kiva elämä, vaikka jäi lyhyeksi vapaaehtoisesti. Tämän takia löysin myös vaimon sarjakuvalliset novellit. Erityisesti muistan, miten nainen ja mies keskustelevat puhelimessa; miehen ihannoidessa niitä, jotka uskaltavat kuolla, nainen ihailee niitä, jotka uskaltavat elää.
Ehkä minä pystynen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti