Viime viikon keskiviikkona kaksi ponipoikaa lähti luopumaan palleroistaan eli siis ruunattavaksi klinikalle. Shetlanninponeja harvemmin ruunataan seisaallaan, koska tohtorin työasento ei ole paras mahdollinen. Poikien piti päästä kotiin samantien illalla tai jos heräämisessä olisi ongelmia, niin viettää yksi yö klinikalla. Mutta...
Saman päivän aikana tuotiin hoidettavaksi nuori sonni, jolla olikin pernarutto. Klinikka on karanteenissa ja poikien pitää viettää toipilasaikansa karanteenissa. Edellinen tautitapaus Suomessa oli 2004, sitä edellinen 1988 eli aikamoinen sattuma.
Mitään tartuntavaaraa ei ole ja saan pojat hyvin jatkohoidettuna kotiin, mutta olisin mielelläni nähnyt miten toipuminen sujuu ja miten nopeasti käytös muuttuu. Niin ja sitten vielä, miksi minulla on olo, että minulle vain aina sattuu ja tapahtuu?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti