Kunpa joitain osia itsestään voisi ulkoistaa

Kuuntelin juuri suuren säveltäjän, Šostakovitšin, itse soittamaa pianoteosta. Minimalistista, kaunista ja johdatti ajattelemaan eri soittotekniikoita. Säveltäjä ei ole paras esittäjä omalle musiikilleen, sillä hän kuulee sen miten se on ajateltu, ei miten se soi parhaillaan.

Tein ajatuksesta johdannon omaan kirjoittamiseen ja mietin miten tietokoneen ruudulla luen mitä ajattelen, mutta paperille kirjoitan vasta ajatteltuani. Silti paperillakin tekstin pitää vanhentua noin kolme kuukautta, että siihen saa etäisyyttä ja sitä pystyy työstämään. Tämä on hankalan pitkä odotusaika.

The lyf so short, the craft so long to lerne.

Sinne ja takaisin, varjoissa kulkien

Maassa Mordorin tapahtuu jänniä. Onneksi tytöllä on mukanaan uskolliset seuralaisensa Läpsy, Hapsu, Rapsu ja Säpsy. Tie takaisin on olemassa, jos sen haluaa valita.

Nuoret miehet ovat hupaisia

Tarhassa oli 13 hevosta ja iso sininen jumppapallo. Aitauksen takareunan kuntoa tarkistaessa pallo potkittiin keskemmälle tarhaa ja hevoset intoutuivat juoksemaan. On muuten mahtava näky 13 erikokoisen ja ikäisen hevosen juostessa leveänä rintamana isoa laiduntarhaa ympäri.

Isoegoisin, mutta pienikokoisin nuori shetlanninponipoika pinkoi pienillä jaloillaan takajoukoissa ja näytti ihan siltä, että ajatteli juoksuttavansa koko laumaa. Nuoret miehet ja niiden ajatukset ovat vain niin vastustamattomia.

Pidän vanhenemisesta

Minulla oli tuossa vähän aikaa sitten syntymäpäivät. En juhlinut, enkä sanut kuin joitain hassuja lahjoja. Nuorempana sitä otti asiat niin vakavasti ja tuntui, että aika valui sormista. Nyt useimmiten on ihan kivaa ja aikaa on riittävästi.

Sattumanvaraisia elämänmerkkejä

Se on sitten niinku kevät. Talitintit aloittivat kiroilun jo viikko sitten, valon määrä lisääntyy ja kaikki nelijalkaiset kesivät karvaa minkä kerkiävät. Saisiko pikakelauksella, tämä on jo tältäkin vuodelta nähty.

Parempaa elämää ilman kemiaa

Joskus elämässä on kausia, jolloin lakkaa näkemästä värejä. Se harmaa arki, joka pitää vain kestää. Aina on maanantai, sitten maanantain aatonaatto ja aatto.

Onneksi nyt jo alkaa muistaa, että ei ole pakko. Asiat joista pitää, tulee tehtyä hyvin ja ratkaisu ei ole pakottaa itseään tekemään, vaan opetella pitämään. Ja olla välittämättä niistä päivistä jolloin elämän ironia pyörittää kuin kaleidoskoopissa. Asioita tapahtuu.

Uskoa ei Limboon

Mummoni sai sydäninfarktin melko tarkkaan kerran vuodessa sadonkorjuun aikaan kuudenkymmenen vuoden paremmalle puolelle ehdittyään. Pulleasta emännästä tuli melkoisen kuivakka ja silti päältä kahdeksankymmenen hänellä todettiin aikuisiän diabetes. Vielä tästä muutama vuosi myöhemmin hän toipui aivoinfarktista ja kuntoutuikin niin hyväksi, että piti ihan kantaa pois navetalta töitä tekemästä. Kaikesta huolimatta hän usein risti kätensä ja kiitti Luojaa, että on terveenä saanut olla.

Tätä jo pelkän elämäntuskan kanssa käristelevä uskonnoton älykkö ei voi kuin kadehtia. Mutta kun ei pysty kykenemään.